Kirja + CD-single + 24-bittiset hi-res musiikkitiedostot. Nimmari ja omistuskirjoitus!

JÄIN YÖKSI

Intiimi kertomus siitä, miten lahjakkaasta haitaria soittaneesta pojasta kasvoi Yö-yhtyeen voimahahmo.

Mikko Kangasjärvi tunnetaan Yö-yhtyeen pitkäaikaisena pianistina, tuottajana ja musiikillisena johtajana, joka työskenteli yhtyeessä Olli Lindholmin luottomiehenä pidempään kuin kukaan muu. Lisäksi hän on toiminut tuottajana ja muusikkona mm. Suvi Teräsniskan, Pate Mustajärven ja Anna Erikssonin levyillä ja kiertänyt maailmaa Anssi Tikanmäki Film Orchestran jäsenenä. Hänet tunnetaan myös sovittajana, kapellimestarina sekä Beatles-asiantuntijana.

Kangasjärven matkaan on mahtunut niin huikeaa menestystä ja unelmien täyttymistä kuin suuria menetyksiä ja päihderiippuvuutta. Teos on kuvaus musiikista ja ystävyyssuhteista mutta myös koko suomalaisesta musiikkibisneksestä ja sen muutoksesta yhden suomirockin legendan perspektiivistä tarkasteltuna.

SOITTOLISTA

ANOTHER FALSE START

Another False Start on The Mike Stufflake Projectin debyyttisingle. Kappaleen laulaa ELO Part II -yhtyeen solisti Eric Troyer, joka on urallaan työskennellyt mm. Meat Loafin, Celine Dionin ja John Lennonin levyillä.

KUVIA 1972-1990

Kirjan luvut:

1. Pieni mies (1972-1982)
2. Ilveilijöiden tanssi (1979-1990)
3. Karma Chameleon (1981-1985)
4. Viimeinen aalto (1985)
5. Golden Years (1985-1990)

KUVIA 1991-2000

Kirjan luvut:

6. Yökaste (1990-1991)
7. Kohti unelmaa (1991-1993)
8. Onnen hedelmät (1994-1997)
9. Kohtalo (1997)
10. Oikeita töitä (1997-2000)

 

KUVIA 2001-2015

Kirjan luvut:

11. Särkyvää (2001-2005)
12. Maailman ääret (2005-2008)
13. High life (2008-2010)
14. Rock bottom (2010-2013)
15. Valonsäde (2013-2015)

KUVIA 2016-2024

Sisältää kirjan luvut:

16. Harso (2015-2017)
17. Perhe (2017-2019)
18. Painajainen (2019-2020)
19. Livin’ The Dream (2020-2024)